All the choices

Lähiaikoina on koulumotivaatio ollut todella alhainen ja nyt, kun on asetettu deadlinea tehtäville ja esseille, alkaa pohja jo näkyä. Olen alkanut miettiä, olisiko sittenkin ollut parempi lähteä koulun sijaan töihin. Kun yksi kaveri kulkee "koko ajan" maailmalla, valittuaan työpaikan opiskeluiden sijaan, tuntuu että itsenikin olisi pitänyt näin tehdä. Tietenkin aina olisi ollut se mahdollisuus, etten töitä olisi saanut, ainakaan kunnon töitä. Enkä tiedä, millainen elämän laatu kyseisellä kamulla on matkojensa (ja minun kanssa vietettyjen viikonloppujen) välissä. Ehkä minulla kuitenkin menee paremmin? Ehkä kummallakin menee yhtä hyvin? Ehkä kumpikaan ei viihdy sataprosenttisesti omissa tilanteissaan, mutta toisen tilanne ahdistaisi vielä enemmän?
Tuntuu eniten siltä, että jos olisin päässyt normaalipalkkaiseen työhön, omalle alalleni tai en, olisi auki enemmän vaihtoehtoja. Koulunkäynti on kuitenkin sitoutumista, eikä vain kouluaikoihin vaan myös siihen että panostaa ja tekee tehtäviä myös omalla ajallaan, jonka minä ainakin käyttäisin mieluummin itseeni. Työelämään hypätessäni olisi myös avautunut ovia erilaisille ostomahdollisuuksille, jotka tämän koulun kautta ovat sulkeutuneet, tavalla tai toisella, esimerkiksi se kauan himoitsemani lemmikki. Tajusin nimittäin juuri, etten voi sellaista oikein hankkia vielä edes Seinäjoelle muuttaessani, koska olen toivon mukaan menossa kolmantena vuonna vaihtoon, jolloin lemmikkini jäisi toivottomaan tilanteeseen. Kuka hoitaisi kaksi vuotiasta pentua vuoden ja mitä tuo otus ajattelisi minusta, kun palaisin? Tunnistaisiko se edes minua oikeaksi omistajakseen?

Tämän masentavan postauksen jälkeen käppäilen kauppaan, jotta saan jotain parempaa ruokaa kuin nuudelit, no offense nuudelinrakastajat (joihin minäkin kuuluin, mutta viimeisen kuukauden ajan en ole pystynyt syömään niitä).

P.S.

Missing Ireland... :I